torstai 28. huhtikuuta 2011

Hiljaista on...

Kylläpä nyt on sisustusrintamalla... ja muutenkin... hiljaista!
Vietellään koko perheen vapaita ja tehdään ihan tavisjuttuja, ei suuria ohjelmanumeroita, ollaan vaan ja möllötetään ;) No ei nyt aivan, kyllä koira ja pieni tyttö pitävät siitä huolen!
Sääkin ollut viileämpi pari päivää, eilen satoi vettäkin ihan kaatamalla. Nyt aurinko tekee taas tuloaan, juuri sopivasti, kun työputki alkamassa...



Eilen iski paniikki, kun ystävän tiistaisen vierailun innoittamana aloin mietiskellä lähestyvän lomamatkan garderoobia... (he tulivat juuri lomalta samaisesta paikasta, johon me olemme lähdössä). En ole ostanut itselleni juurikaan (siis jotain pakollisia lukuunottamatta) kesävaatetta tai -kenkiä tooosi pitkään aikaan, sillä toissakesän olin raskaana ja viime kesänä ei vaan jotenkin huvittanut, mieluummin ostelin Peipposelle :) Eikä rahaakaan nyt liikaa ollut (niin kuin sitä nyt olisi...) Eikä ollut kotisuomea kummempia lomiakaan tiedossa...ja taisi raskaudestakin vielä jokunen kilo olla jäljellä... Ja jotenkin tuntui, että kaapissa oli niin paljon ihania vaatteita, joita ei ollut saanut pitkään aikaan käyttää, ja ne tuntuivat taas kuin uusilta :)
No, eivät tunnu enää... Niinpä eilen lähti pikkuinen kesävaatetilaus menemään henkkamaukalle... Ja taisi samalla lähteä vähän mopo käsistä... tuli nimittäin samalla titetenkin tilattua yhtä jos toista Peipposellekin kesäksi, eikä sinne Homen puolelle olisi tietenkään pitänyt kurkata laisinkaan... No onpahan nyt sitten luvassa pientä uutta sisustusrintamallakin :) Ja en voi muuta sanoa kuin, että kylläpä teki hyvää!!! Nyt en vaan malttaisi millään odottaa, että tilaukseni toimitetaan! "Yliensiviikolla" pitäisi pakettia pukata ja lopputilaus toukokuun lopulla. Vähän jäi harmittamaan muutama juttu, jotka olivat loppuunmyytyjä, eikä enää saatavilla lainkaan, mutta minkäs teet. Ja kuten miehenikin sanoi, onhan noita muitakin kauppoja ja aikaakin vielä hiukan lomaan ;) Ja ettette luule minua ihan epäihmiseksi, niin kyllä mieskin jotain pientä saa tilauksen mukana, hih ;)


Loppuun vielä tärkeä muistutus!!! ARVONTA päättyy vappuaattoiltana, MUISTAKAA OSALLISTUA, jos ette vielä ole!!! Osallistumaan pääset klikkaamalla TÄSTÄ.

Mulla alkaa huomenna neljän päivän työputki, niistä ekat kolme ihan kammopitkiä kokopäivävuoroja, joten älkää ihmetelkö, jos ei musta kuulu... Lukemassa yritän käydä teidän juttujani kuitenkin, vaikken aina ehtisi tassunmerkkiä jättääkään. Arvonnan suoritan, kuten lupasin, heti viikonloppuna :)

Kiitos vielä ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen, olette kyllä aivan huippuja kaikki :) Ja tervetuloa taas uusille lukijoille! Toivottavasti tykkäätte Vaniljaisesta jatkossakin :)

Aurinkoisin torstaiterkuin

Liisa

ps. Osaako muuten joku kertoa/ neuvoa, miten saan poistettua lukijarajan (100) blogiasetuksistani?? Huomasin vasta pari päivää sitten, että siellä edes on moinen raja, enkä saanut sitä poistettua... :(

16 kommenttia:

  1. Joo, siihen H&M Homen puolelle ei todellakaan kannattaa kurkkia, vaikka siis hyvin edullisia ne kylläkin ovat. Mutta sitten kun halua yhden ja toisen, sit halua vielä ton ton ja ton ja luottorajat paukkuu :))

    VastaaPoista
  2. Ihana, miten teillä on siellä jo vihreetä! On kait sitä Suomessakin, tuolla etelässä ;D muttei meillä...

    Täällä ollaan hillitty netissä surffailua ja varsinkin nettikaupoissa, sattuu aina vaan rahat häviämään, jos niihin eksyy ;D

    VastaaPoista
  3. Satu vei sanat suusta ☺
    No, kohta vihreetä täälläkin...

    Taidankin lähteä välillä käymään Ikeassa -muuten minäkin kohta sielää H&M:n Homessa ☺☺

    Koitahan jaksaa pakertaa!

    VastaaPoista
  4. Täälläkin on ollut jotenkin hiljaista sisustusrintamalla ja muutoinkin muutamat viime päivät. H&M on kyllä hyvä paikka, minullakin siellä taitaa luottorajat olla jo koetuksella. Mutta kun saa niin kätevästi hankittua kaikkea hyvään hintalaatusuhteeseen ja meillä erityisen ihanaa on se, että saan tuplana hankittua tyttösille vaatteita:)

    VastaaPoista
  5. Hyvä että väliin tulee vettäkin.Sitä on tännekkin lupailtu viikonlopuksi.
    Työniloa sinne ja mukavaa viikonloppua:))

    VastaaPoista
  6. Ihanan kesäistä siellä on, kaunista!

    Tarkoittaakohan tuo 100 lukijarajoitus sitä että suljettuun blogiin voi ottaa 100 lukijaa. Ajattelitko että se tarkoittaa sitä että sata voi ilmoittautua tähän blogiin lukijaksi? Minusta se ei tarkoita sitä vaan tosiaan suljettuja blogeja. Toivottavasti tietoni on oikea!

    Mukavaa vappuviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Moi Liisa! Kiitos tosi kovasti kaikista ihanista kommenteistasi :) Olipa kiva yllätys niitä lueskella kun yöllä kotiuduin reissusta.

    VastaaPoista
  8. Heissan! Terveisiä täältä sairasvuoteelta...

    Taidankin käydä kurkkaan H&M:n minäkin ja sitten laitan sulle meiliä :)

    VastaaPoista
  9. Joko meni sun vapaat, näin nopeasti!! Työniloa toivottelen ja jaksamisia pitkillä työputkillasi. ja Hauskaa vappua muuten kans!!

    VastaaPoista
  10. Nettikaupat on kyllä vaarallisia, se on tullut huomattua monta kertaa ;) Mukavia työpäiviä sinulle ja hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  11. Oi, kun teillä on jo vihreää!!
    Haravoin eilen uuden talon pihaa ja kyllä sieltä mullan seasta jotain meilläkin nousi. Saa nähdä mitä;)
    Mä olen myös tosi huono ostelemaan itselleni mitään. Meillä tekee sen ehkä se, että jos isot tytöt on mukana, niin ne löytää koko ajan itselleen jotain. H&M:n tilausta olen yrittänyt jo varmaan 5 kertaa tehdä, mutta siinä käy aina loppujen lopuksi niin, että tytöt valtaavat tilaukseni ja jätän sen lähettämättä.

    Oikein hyvää vappua ja tsemppiä pitkiin työvuoroihin!

    VastaaPoista
  12. Sinulle on tunnnustus blogissani :)
    Kauniita kuvat aikaisemmassa postauksessa lapsen huoneesta, rakkaudella tehty, huomaa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Hih, vaarallisia ovat tosiaan nuo nettiputiikit ;) Itse tosin olen vasta viimeaikoina "oppinut" tilaamaan netin välityksellä tavaraa, kun tajusin vihdoin, ettei ikinä ole aikaa mennä rauhassa kaupoille. Mutta kyllä välillä on ihanaa toi shoppailu :)

    Työniloa!

    ps: Oi ei, mikä maalaismaisema <3

    VastaaPoista
  14. moi,
    pikaisesti vaan tulin toivottamaan IHANAA VAPPUA SINULLE....!!!!
    palataan...
    t.marika

    VastaaPoista
  15. Maanvaiva ;)

    Satu, tuo lenkkipolkukuva oli itseasiassa jo muutaman päivän vanha, ja nyt on taas jo paljon vihreämpää :) Tuntuu, että päivittäin luonto muuttuu aina vain vihreämmäksi ja kukoistavammaksi! Mahtavaa :)

    Pepi, oliko tuottoisa Ikean vierailu..?!

    Syysunelma, minä jo niiin odotan pakettiani hm:ltä :)

    Pitsienkeli, kyllä, luonto tarvitsee vettäkin, sinä missä aurinkoa ;)

    Susanne, toivottavasti olet oikeassa tuon lukijarajan suhteen. Jostain vain olen joskus lukenut, että jollain toisella olisi oluut blogissa sama homma, eikä lukijaksi voinut yhtäkkiä enää ilmottautua... Sillon en asiaan paneutunut sen kummemmin, kun omia lukijoita oli ehkä neljä ;)

    Tanjus, olepa hyvä vain, minä todella nautin juttujesi lukemisesta! Vedet silmissä nauroin :)

    Krista, toivottavasti voit jo paremmin, kiitos meilistäsi! Ilahdutti kovasti :) Kirjoittelen heti, kun kynnelle kykenen...siis, kun ehdin rauhassa sen tehdä :)

    Liisa, kyllä, niin ne vapaat vaan kummasti aina hujahtaa....ties minne...

    Virpi :)

    Mia, voin vain kuvitella, että viiden kanssa jää omat toiveet heikoille... Varsinkin siinä vaiheessa, kun oppivat "valtaamaan" itse kaupat, tilaukset ja äidin helläsydämisyyden, hih ;)

    Hyvä mieli, KIITOS! Palaan tunnustukseen heti vapaillani :) Siitä muistui mieleen, että samainen tunnustus Liisaltakin on vielä odottamassa... Ootte te vaan ihania!

    Iida Emilia, minä oon "oppinut" tilaamaan netistä, kun asutaan täällä korvessa, jossa ei ihan lähellä ole kovin kivoja shoppailumahiksia... ja tietty nykyään se ajanpuutekin...
    Ja nettishoppailusta saa kahteen kertaan "sen" hyvänolon tunteen, ensin, kun tilaa ja sitten, kun paketti tulee :) Ja vielä suurempi ilo on, jos ei ihan muista, mitä sitä on tullut tilattua ja saa mukavia yllätyksiä pakettia purkaessa, hih ;)

    Marika, kiitos, palataan!

    Kiitos teille kaikille ihanista kommenteistanne, te aina saatte hymyn huulilleni :) Olette huippuja ihan jokainen!

    Ihanaa Vappua teille kaikille!!!!!

    VastaaPoista
  16. Liebe Liisa
    Soooo süss die Kleine! Wunderschöne Frühlingsbilder!
    Eine schöne und sonnige Restwoche wünscht Dir Yvonne

    VastaaPoista