maanantai 5. joulukuuta 2011

5. luukku ja mutkia matkassa

Yritän nyt tehdä pikapostauksen, että ehtisi 5. luukku vielä oikealle päivälle... jopa siellä Suomessa ;) Täällä meillähän kello tulee vasta yksitoista.
Tulin juuri töistä, oli aivan ihana, leppoisa, mukava työvuoro, tällaisiin voisi vaikka tottua, hih ;) Työt alkoivat vasta neljän jälkeen eli oli hyvin aikaa olla ja touhuta ennen töitä ja kotonakin olin jo vartin yli kymmenen.. Mukavat kolleegat vuorossa, kivoja asiakkaita, ei liian hektistä, oli aika rupatellaa mukavia töiden lomassa, kaikki sujui yksinkertaisesti kuin "käsi kädessä", ongelmitta, rennosti :)

Kuva on ihan muuten vaan, ei liity postaukseen ;)

Nukuin viime yön tosi huonosti, oli nimittäin epäselvää meneekö meidän tulo Suomeen nytkin mönkään :(  
Lentotilanne oli nimittäin huomiselle tosi surkea, kaikki Lufthansan lennot ylibuukattuja ja/ tai tosi täysiä. Myynnissä olevia paikkoja enää muutama, ja nekin "bisneksessä" eli hinnan voitte kuvitella.
Päätin sitten buukata suorat, joskin melkoisesti kalliimmat lennot (kuitenkin reilusti halvemmat kuin LH:n business..), sillä tuntui niin pahalta, jos tämäkin reissu olisi mennyt puihin, kun jo Joulu Suomessa meni. Jo Peipposenkin takia, joka on jo päivätolkulla puhunut, kuinka mennään lentokoneella mummin ja vaarin luokse ja mennään mummin luona saunaan ja mennään tädin ja sedän ja serkkujen luokse ja ja ja... Ja mulla on seissyt tuossa nurkassa nyt jo pari päivää suuri matkalaukku täynnä lahjoja ja tuliaisia perheelleni, siskoni lapsille jne. Miten mä nekin olisin saanut muuten perille..?! Nyt on olo ihan tajuttoman helpottunut! Suomi, täältä tullaan! Hyvä puoli tässä on se, että ehdin pakkaamaan vasta huomenna, kun lähtö onkin vasta illemmalla ja paluu vasta maanantaina, joten jää sunnuntai vielä kokonaiseksi päiväksi äipän luona :)

Mutta hei, nyt alkaa olla aika kortilla, joten laitetaanpas sitä viidettä luukkua tulemaan! Pötkyläisestä paketista paljastui tänään paketillinen valkoisia, kauniita simpukankuoria. Saatan jo sieluni silmin nähdä, kuinka ensi kesänä näistä väkertelen kattauksiin koristeita terassilla, höystettynä turkoosilla ja valkoisella... Haistatteko tekin meren tuulahduksen..?! Kiitos Minna, näille löytyy varmasti käyttöä, kunhan lumista ja pakkasista on selvitty (kunhan ne nyt ensin tulisivat, hih ;)) !



Anteeksi noiden kuvien laatu, otin ne aamulla huonossa valaistuksessa puhelimen kameralla, kun tarkoitus oli yrittää tehdä postaus kännykällä, kokeillakseni onnistuuko, jos vaikka Suomessa joudun siihen turvautumaan. Sillä muistattehan, että vanhempani ovat juuri muuttaneet ja äitini ei ole vielä saanut nettiä ja muita yhteyksiä toimimaan. Yritän ensitöikseni korjata asian, mutta mikään kovin kummoinen tekniikan ihme en minäkään ole ;) Noh, ei onnistunut kännykällä jostain syystä kuvien lataaminen Bloggeriin, joten lähetin nuo kuvat nyt tähän koneelle... Enkä niitä edes alkanut muokkailemaan mitenkään...

Apua, kello on jo yli 12 (Suomessa), eli kiitos ja kumarrus ihanista kommenteistanne, pahoittelut, etten niihin ole ehtinyt hlökohtaisesti vastailemaan ja hyvää yötä!

Terkuin Liisa

9 kommenttia:

  1. Tervetuloa Suomeen!! Toivottavasti matka sujuu tästä teenpäin mutkattomasti ja saatte nauttia läheisten kanssa olosta!

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lumiseen Suomeen! Meillä (keski-suomessa) on viime yönä tullut parikymmentä senttiä lunta. Arvaa onko ihanaa!!! Piti kyllä kaksi kertaa ikkunasta vilkasta pihalle, että näinkö oikein vai untako se oli. Mutta totta se on! :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että pääsette Suomeen. En tiedä minne päin Suomea olette tulossa ja onko siellä jo lunta. Täällä Itäisessä kolkassa lumipeite on jo maassa ja pieni pakkanenkin. Mukavaa Suomen lomasta.

    VastaaPoista
  4. Toivotan myös Hyvää Suomen Itsenäisyyden päivää.

    VastaaPoista
  5. Hyvää matkaa Suomen maalle=)Mukava varmasti nähdä tutut ihmiset!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että pääsette käymään koto Suomessa!
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oikein ihanaa Suomen matkaa ja sukulointia. Olen muuten monesti miettinyt mitä teet työksesi, kun työaikasi ovat noin erikoiset. En tiedä oletko sitä koskaan kertonut, mutta koko ajan pidän sinua Liisa sairaanhoitajana :), Liisa sisarhentovalkoinenko?

    VastaaPoista
  8. Kiitos Hanni :)

    Kiitos Senni, äidiltäkin tuli eilen viesti, että maa on valkea...en kyllä tiedä onko enää ;) Olisi kiva saapua lumiseen Suomeen :)

    Liisa, vanhempani asuvat Espoon korvessa, heh ;) Olisi täydellistä, jos sielläkin olisi pikku pakkanen ja vähän lunta :)
    Kiitos!

    Pitsienkeli, kiitos, niin on!

    Irmastiina, kiitos, samoin!

    Ansku, hih ;) En ole kyllä tuo kuvittelemasi sisarhentovalkoinen... En ole ammattiani koskaan blogissa kertonut...ihan tahallani, vaikkei se kyllä periaatteessa mikään suuri salaisuuskaan ole. Ja pikku hiljaa muutamat blogitoveritkin sen jo tietävät...Sepä se onkin... Vaan kun lukijoita (anonyymeja) on niin valtavasti ja blogi julkinen "koko maailmalle", niin jotkut jutut on hyvä pitää omana juttunaan ;)

    Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää teile kaikille ja kiitos viesteistänne! Nyt pakkaamaan!

    VastaaPoista
  9. Ymmärrän Liisa täysin, että ammattia ei täällä halua paljastaa. Vaikeaa se olisi itsellenikin.

    Kivaa kun pääsette pian Suomeen. Me asumme Vantaalla ja ainakin Espoossa asuvilta kavereilta on tullut viestiä, että sielläkin olisi maa valkoinen :)

    VastaaPoista