keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Vaaterekki ja muita kuulumisia

Sama virsi taas... Mihin nää päivät oikein katoaa??? Tai no, ei ne nyt suorastaan katoa, sillä paljon meillä on touhuttukin, mutta aika vaan rientää hirmuista vauhtia!

Ja jos ihan hetken maltatte, niin lupaan paljastaa teille enemmänkin tätä...


Säät ovat suosineet ja ollaan ulkoiltukin paljon. Kuten tänään ystävien luona vieraillessamme kävimme illansuussa puolentoista tunnin kävelyllä, joka kulki mm. läpi hevostallien ja lehmien aitausten. No, ei nyt ihan 'läpi', mutta ymmärrätte varmaan, mitä ajan takaa ;)
Hienosti jaksoi Peipponenkin kävellä koko reissun, vaikka takana oli rankka päivä, sillä tarhassakin oli tänään jumppatunti aamulla ja monta tuntia oli jo samanikäisen "poikakaverin" kanssa leikitty ennen kävelylenkkiä. Tässä meidän pieni pariskuntamme pihahommissa ;)
(Kuvat otettu kännykällä.)



Eilen meille tuli grillailemaan ja yökylään eräs miehen vanha työkaveri. Ekaa kertaa siis grillasimme tänä vuonna! Ihanaa luomunautaa ja -sikaakin. Kun syö harvoin ja vähän lihaa, niin kylläpä maistuikin taas erityisen hyvälle salaatin ja vihannesten kanssa lihaherkut. Varsinkin, kun sai syödä suht hyvällä omallatunnolla "onnellisesti eläneen" ja terveellisesti ruokitun eläimen lihaa.

Maanantaina oli Peipposen viimeinen virallinen kerhopäivä. Olemme käyneet parin kuukauden ikäsestä asti kerhossa, jossa nyt oli meitä vielä 6 äitiä ja lasta samaa, alkuperäistä porukkaa jäljellä. Tästä lähin emme siis enää maksa kerhotilan käytöstä eikä meillä ole virallista vetäjää, mutta päätimme tavata toisiamme ainakin vielä kesän yli eräällä isolla, ihanalla leikkipaikalla maanantaisin ainakin aina sään salliessa.

Huomenna taidetaan ottaa aika rennosti. Miehelläkin on huomenna vasta yövuoroon meno, eli nautitaan yhteisestä vapaasta, ilman vieraita tai kyläreissuja huomenna. Perjantaina alkaakin sitten meikäläisellä viiden päivän putki, iltavuoroa onneksi, se on mulle jotenkin tällä hetkellä mieleisempi. Nämä mun tulevat vuorot päättyvät kaiken lisäksi onneksi suht aikaisin, eli jo kymmeneen mennessä illalla. Tosin mulla on kolmena ekana päivänä uusi kolleega kelkassa perehdytettävänä, joten sen puolesta varmaan myös aika raskaat ja haastavat työvuorot tiedossa. Toisaalta se on ihan kivaa vaihtelua. Täytyypi varmaan huomenna vähän siistiä taas paikkoja täällä kotona, sillä työputken keskellä tuskin tulee kotona paljoa rehkittyä.

Mutta hei, olihan mulla teille ihan oikeatakin asiaa ;) Nimittäin sen mun vaaterekin esittely! Samalla vähän muitakin kuvakulmia makkarista...taas... Jos ei muuta, niin sänky ehkä pedattu erilailla kuin viimeksi, hih ;)
Huomasin juuri, etten ollutkaan kaikkia kuvia käsitellyt. Mutta ehdin ne jo tänne ladata, joten antaa mennä nämä ekat nyt alkuperäisasussaan :)






Tangolle olen ripustanut tämän hetken mielivaatteitani (jotka sattumalta sopivat myös sisustukseen!)...siinä roikkuvat sulassa sovussa mm. pari vuotta sitten Roomasta ostetut tunikat, Cream-uutuus, uusi pitsi-ihanuus ja joku HM:kin ;) Pesussakin oli kuvauspäivinä pari paitaa..
Olen siis ottanut näitä kuvia parina eri päivänä, joten jos huomaatte muutoksia valikoimassa, niin johtuu siitä.



Sitten makkaria laajemmin, näitä olin ehtinyt/ muistanut käsitellä ;) Eli tällä kertaa sekä käsiteltyjen että käsittelemättömien kuvien ystäville jotain!

Näkymä ovelta

Näkymä pikkukylppärin ovelta

Mun tekis mieli vaihtaa nupit tuohon Ikean lipastoon... Tänään hiplasin "enkelikaupassa" erinäisiä nuppeja, mutten vielä osannut päättää. Kävin siis naapurin rouvan kanssa vähän kaupoilla aamupäivällä Peipposen tarha-aikaan. Lopulta ostin vain Peipposelle muutaman vaatteen HM:ltä. Se siis oikeasti tarvitsi parit uudet leggarit, kun monet olivat menneet rikki tai jääneet pieneksi. Ja ehkä jotain ihan pientä muutakin tarpeellista tarttui tytölle matkaan ;)



Vaaterekiltä ovelle päin...tuo sängynpäätykin on alkanut tökkiä pahemman kerran...

Ja vielä vähän itse rekkiä... Siihen on kiva ripustaa myös nätit leggarit :)


Rottinkituoli on saanut maalaustuomion ;) Ja mummin vanha peilikin on näköjään vinossa!


Kiitos, jos jaksoit tänne asti! Mitäs mieltä olette?

Nyt lähden teille päin kyläilemään. Minkalta ja Niinalta saamiini kivoihin haasteisiin palailen toisella kertaa, kiitos niistä kuitenkin kovasti! Kuin myös kaikista ihanista viesteistänne edelliseen postaukseen!

Mukavaa loppuviikkoa ja aurinkoisia terveisiä täältä Etelä-Saksasta!

Liisa

perjantai 18. toukokuuta 2012

Isänpäivän aamun tunnelmia ja vilahdus

Täällä Saksassahan meillä vietettiin eilen, eli helatorstaina, Isänpäivää. Sen kunniaksi Peipponenkin nukkui melkein puoli yhdeksään, jonka jälkeen hipsimme tytön kanssa alakertaan tekemään aamiasta isille. Tyttö aivan huhkui intoa!

Isin aamupalatarjotin näytti tältä ja sisälsi itsetehtyä mansikkarahkaa kera tuoreiden mansikoiden, vesimeloonia, voileipiä ja kahvia.


Tarhassa lapset olivat kuorruttaneet maissihiutalemuroja suklaalla ja pussittaneet niitä isille. Mukana sydämen muotoinen kortti ihanan lorun kera. Kortti koristaa nyt meidän isin yöpöytää Peipposen vauvakuvan kehyksessä :)



Isänpäivälahjamme oli paketoitu muumipaperiin, josta olimme ympyröineet Papan sydämellä ja kirjoittaneet tekstin "Maailman parhaalle isille!"


Yhdessä tuhottiin sängyssä isin aamupala ja tietty isi sai paljon haleja ja pusuja!



Ai mikä vilahdus?? No, tämä!! 



Vaaterekkini saapui tänä aamuna postin mukana! Mutta siitä lisää ensi kerralla...nyt nukkumaan, sillä aamulla soi kello ennen Peipposen "laulua" ;) Työviikonloppu edessä.

Tänään iltapäivällä otti mies musta ja tytöstä muutamia kuvia kännykällään, kun oltiin kävelyllä Usva-neidin kanssa koko perheen voimin... Tässä yksi väsähtäneen näköinen, meikitön mamma ja naamaansa hymyilyn sijaan kurtistava tytsy toivottaa teille...


...Aurinkoista ja hauskaa viikonloppua! Kiitos ihanista kommenteistanne edellisiin postauksiin, niitä on ollut tosi suuri ilo lukea :) Ja super-ihanaa, kun pari uuttakin kommentoijaa on mukavine viesteineen ollut joukossa!!!

Terkuin Liisa

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Peipposen pöydät ja vastauksia kysymyksiin

Sain päivällä inspiksen (lue: joku sponttaani päähänpistos...) alkaa mööpleeraamaan yläkerrassa, kun vaaterekki saapuu postissa perjantaina. Ajattelin ensin, että huomenna, mutta huomennahan onkin pyhäpäivä. Täällä Saksassa muuten myös Isänpäivä :) eli tietenkään postia ei jaeta huomenna.

Vaaterekille piti siis tehdä tilaa makkarissa. Ja Peipposen huoneessa oli käyttöä isommalle pöydälle. Ollut jo hyvän aikaa... Tytön pieni piirustuspöytä on ollut Muumilaakson, piirustuspapereiden ja vähän muunkin sekalaisen rojun peitossa ja yleensä yläkerrassa piirtäessän tyttö onkin piirrellyt lattialla, kun pöydällä ei ole ollut tilaa. Niinpä sain idean, jonka esittelin pikaisesti miehelle, joka mumisi jotain myöntävää, jonka mä tulkitsin vihreäksi valoksi ja eikun siirtelemään tavaroita. Mies vähän huuli pyöreänä ensin, että ai, nytkö sä siihen ryhdytkin... No, tottakai! Koskas sitten, ens viikolla?? Miehet...

Niinpä viimeaikoina mun yöpöytänä toiminut "istutuspöytä" lähti naapuriin, siis tytön huoneeseen, toimittamaan "Muumilaakson virkaa" ja pieni piirustuspöytä teki sille sievästi tilaa. 



Toi kori papereille ja kynille on nyt hieman väliaikaisratkaisuna, kunnes löytyy joku sopivampi. Mutta oikeastaanhan se näyttää tuossa ihan hyvältä. Vanha helmitaulu siirtyi nyt myös tytön pöydälle. 


Tältä näyttää nyt ovelta katsottuna. Pieni piirustuspöytä oli siis ennen tuossa patterin edessä ikkunan alla. Tyttökin tuntui olevan iloinen muutoksesta ja lisäpöytätilasta :)


Ja mä otin oman yöpöytäni takaisin yöpöydäksi ;) Antiikkiset nukenvaunut mahtuivat nurkkaan ihan hyvin. Sänky petaamatta, eli vaunussa peitot ja tuolilla tyynypino...


Ja tässä ois nyt sitten tilaa sille vaaterekille :)



Johanna Elämää ja vaahtokarkkia -blogista antoi mulle siis muutama päivä sitten tällaisen haasteen, jossa kuuluu vastata hänen antamiinsa 11 kysymykseen ja laittaa sitten haaste eteenpäin 11 blogiin omakeksimien 11 kysymyksen kera. Kiitos! 
Tässä Johannan kysymykset ja mun vastaukset :)

1. Jos voisit muutta jonku asia tänhetkises elämässäs, nii mikä se olis vai muutaisiks mittä?

-En kyllä varmaan lähtis kovasti muuttelemaan mitään. Tietty sitä vois toivoa löysempää taloudellista tilannetta tms. mutta periaatteessa olen elämääni tyytyväinen. Jos olisi jotenkin mahdollista, haluaisin rakkaat ihmiset Suomesta lähemmäs asumaan.

2. Kui mont erilaist hiusväri sul o ollu tähä asti?

-Ehkä kaksi. Tummat ja vähän vaaleammat ;) En ole koskaan ollut punapää tai blondi. Noi "vähän vaaleammatkin" on ollut raidoituksen tai paintingin ansiota. Tämän hetken hiusväri on tosi lähellä omaa alkuperäistäni. 

3. Kuin mont kertta ole muuttanu elämäs aikka?

-Jos laskin oikein, niin 12 kertaa.

4. Mikä o rohkein tekos koko elämäs aikka?

-Muutto tänne Saksaan.

5. Mitä teet ensmäitteks aamul ja viimitteks illal?

-Vilkaisen puhelimeeni, heh ;D Aika epäromanttista, mutta niin se kyllä taitaa melkein joka päivä olla. Jos haluan kaunistella, niin vastaan, että annan suukon Peipposelle <3

6. Mitkä o lempivaattes?

-Riippuu kyllä tosi paljon fiiliksestä! Useimmiten farkut ja t-paita päällä, mutta onko ne nyt sitten ne lempivaatteet... Tän hetken mielivaatteita on mun uudet ihanuudet, pitsitunikat, mekot jne. Mutta en mä niitä kotona ollessa pidä, esim. siivotessa ;) Ihaninta olla kotona verkkaireissa, t-paidassa ja villasukissa :)

7. Mikä o paras asia ulkonäössäs?

-Tykkään mun silmienväristä ja kulmakarvojen muodosta. Mun mielestä mun "koko paketti" on ihan paikallaan, siis kokonaisuutena ihan ok, mutta toki löytyy paljon "pikkuvikoja", joihin itse ei ole tyytyväinen, esim. haluaisin pitemmät ja etenkin taipusat ripset, kauniin suoran hammasrivin jne.

8. Tunneks ittes onnellises täl hetkel?

-Joo.

9. Kui pitkä ole ja mikä o kenkännumeros?

-168cm ja 39.

10. Miks harrasta sisustamist?

-Mulle on koti tosi tärkeä. Vietän mieluiten aikaa kotona ja koska olen myös esteetikko, on mulle hirmu tärkeätä, että kotona on kaunista ja viihtyisää. Tajusin tätä vastausta miettiessäni, että olen tavallaan harrastanut sisustusta aina. Muutin jo lapsena huoneeni järjestystä tosi usein. Halusin myös 10-vuotiaana, kun sain ekan ikioman huoneen, valita kaiken itse, tapetin, lampun, päiväpeiton jne. Myös jokaisessa tähän astisessa omassa kodissani on ollut joku tietty tyyli ja sisustus on aina ollut tärkeä juttu. Viimeset reilut 5 vuotta, kun olen löytänyt tämän maalaisromanttisuuden, on sisustuksesta tullut intohimoni ja elämäntapa ;)

11. Mitä söit viimitteks?

-Eilen illalla tekemääni spagettikastiketta ja pastaa. Ja yhden voileivän.

Ompelukone eteisessä sai pienen pitsireunaisen liinan.

Sain saman haasteen, eri kysymyksillä tietenkin, myös Jasmiinalta Hotel Mamasta. Kiitos!
Tässä tulee siis Jasmiinan kysymykset ja vastaukseni niihin ;) Koittakaa kestää, heh..

1. Mikä on paras elämänohje, jonka olet kuullut?

-Ekana tulee mieleen "Elä tässä hetkessä!" ja "Älä koskaan mene vihaisena nukkumaan!"

2. Missä haluaisit olla 15 vuoden kuluttua?

-Haluaisin olla yhä onnellisesti naimisissa mieheni kanssa, toivon, että olisimme kaikki terveitä ja meillä oli asiat "hyvin" muutenkin. Haluaisin pitää omaa sisustuspuotia (jonka yhteydessä olisi pieni kahvitupa), mutta olisin onnellinen "pelkästä" omasta nettipuodistakin :) Olisi ihanaa, jos puodin pitäminen riittäisi korvaamaan nykyisen leipätyöni, joka on kyllä haaveammattini, mutta en näe itseäni esim. enää 25 vuoden kuluttua tässä nykyisessä työssäni ;) 15 vuoden kuluttua mua ei kuitenkaan haittaisi tehdä sivussa tätä nykyistäkin työtäni. Aika näyttää, olemmeko Saksassa vai Suomessa silloin. Tällä hetkellä haluamme olla täällä...

3. En ole koskaan...?

-...polttanut pilveä.

4. Miksi aloitit blogin pitämisen?

-Teki mieli alkaa pitää ns. päiväkirjaa kotimme muutoksista, sisustuksen "kehityksestä" ja omista tuunailuistani yms. Mutta teki mieli myös esitellä niitä juttuja muille, joita samat asiat kiinnostavat. On ollut ilo huomata, että blogini kiinnostaa ja ihana saada kannustusta omiin juttuihin ja tekemiseen :)

5. Mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?

-Söisin ihan hillittömän 5-6 ruokalajin menun, heh ;D Ainakin haluaisin syödä herkullista pastaa, vaikka itsetekemääni lohikermakastikepastaa, johon tulee paaaaljon valkosipulia... Sushikin voisi maistua...ja ihana mehevä naudan sisäfilépihvi mediumina ja valkosipulivoilla...kaveriksi uuniperuna ranskankermalla. Jälkkäriksi ainakin jotain suklaista...moussea ja mutakakkua...vaniljajätskillä... 
...You got the point??

6. Luomu vai eines, miksi?

-Luomu! Miksi, on kai sanomattakin selvää ;) Mutta tottakai sitä välillä turvautuu kalapuikkoihin tai (Suomessa) maksalaatikkoon, jälkimmäiseen nyt ihan senkin takia, ettei mikään voita perinteistä Saarioisten maksista einestiskistä. Mulle se on harvinaista herkkua :)

7. Parasta tämänhetkisessä elämäntilanteessani on...?

-Peipponen, mieheni, kotimme <3 Että olemme terveitä (flunssia sun muita lukuunottamatta) ja meillä on asiat suht hyvin (on mieluista työtä, ruokaa, rakastavat perheet ja ihania ystäviä) :)

8. Lämpimin muisto elämässäni?

-Meidän vihkiseremonia ja hääjuhla. Kun oikeastaan kaikki meille tärkeimmät, läheisimmät ja rakkaimmat ihmiset olivat konkreettisesti läsnä tuona meidän elämämme siihen asti tärkeimpänä päivänä ...läheltä ja kaukaa. 

9. Millainen nuoruutesi oli?

-Kiivas ;) Toisaalta olen aina ollut melko "kiltti", ainakin verrattuna moniin muihin nuoriin ;) Toisaalta kävin kovaa kamppailua itseni ja aikuiseksi kasvamisen kanssa. Kokeilin kyllä rajojani ja vähän muutakin... Mutta olen aina kunnioittanut äitiäni ja hänen tunteitaan. Vaikka muistan monta tosi kovaa riitaa, jolloin saatoin huutaa tosi rumastikin äidilleni, en olisi ikinä voinut esim. olla tahallani tulematta kotiin illalla tai edes käydä nukkumaan sopimatta riitaa ensin, pyytämättä anteeksi. Jos olin 10 minuttia kotiintuloajasta myöhässä, tuntui tosi pahalta. Olen hyvin tunteellinen ja tunteet näyttävä ihminen. Ja olen aina kaikkea täysillä, iloinen, onnellinen, vihainen, surullinen... Eli oli se aikamoista tunteiden vuoristorataa ainakin kotona nuoruudessani. Kuitenkin pidän nuoruuttani kaikenkaikkiaan onnellisena, mulla oli paljon kavereita ja mikä tärkeintä, hyviä ystäviä, koulussa sujui aina suht hyvin jne. Oli tärkeitä harrastuksia ja poikakavereitakin.

10. Kirja, josta olet inspiroitunut?

-Himoshoppailijan päiväkirjat..? ;)

11. Jos saisit olla päivän mies, mitä tekisit?

-Ekana mieleen tullut asia ei ole julkaisukelpoinen ;D No ei, mutta oikeasti, en keksi mitään sellaista asiaa, mitä en naisenakin voisi tehdä... Kai mä menisin pari kaverin kanssa baariin ottamaan pari kaljaa ja yrittäisin ottaa selvää, mitä miesten päässä oikeasti liikkuu ;)

Ompelukoneen päältä lähempää...
Nuo ompelukonekuvat eivät liity mihinkään mitenkään ;)

Laitan tämän kysymyshaasteen nyt seuraaville 11 blogille eteenpäin:

Susanne
Marika (Hirsitalon suojissa)
Marika (Dehanna's Home, Valkoista&Rustiikkia)
Pitsienkeli
Terhi (Onnentähdet)
Mia (Willa Olivia)
Hanne (Valkoinen leinikki)
Hanne (Punainen talo maalla)
Sari (Usva)
Mari (Elämänpyörässä)
Niina (Vanilja House)

Olkaa hyvät :) Eikä mitään paineita vastailun suhteen sitten!

(Kaikki blogit löytyvät tuolta blogilistaltani oikealta sivupalkista, en nyt vaan millään jaksa alkaa linkittämään jokaista, anteeksi!)

Ja tässä tulee kysymykset teille! Olen pari kysymystä "varastanut" toisen blogin haasteesta, sillä ne olivat musta vaan niin hyviä.

1. Millainen oli lapsuudenkotisi?

2. Mitä harrastit lapsena?

3. Ensimmäinen työpaikkasi?

4. Mikä elementti (vesi, maa, tuli, ilma) kuvastaa eniten Sinua? 

5. Mitä ilman et tulisi toimeen?

6. Kolmen ruokalajin ateria ravintolassa, mitä tilaat?

7. Mihin maahan/ kaupunkiin/ aikakauteen/ vuoteen...haluaisit "matkustaa", jos se olisi mahdollista?

8. Mikä saa sinut vihaiseksi/ raivostumaan, vai saako mikään?

9. Millon ostit viimeksi jotain itsellesi, mitä se oli? 

10. Jos nyt saisit 100€ käteen täysin ylimääräisenä, mitä tekisit sillä?

11. Kolme elämäsi kauneinta asiaa?


Tällainen näkymä oli tänä aamuna vastassa verhot avattuani... Nyt valkeus on poissa, vaikka koko aamupäivän satoikin sinnikkäästi räntää, ja paistaa aurinko :) Ehkä tässä siis vielä on toivoa paremmasta, hih.. 


Ensimmäiset kesälomasuunnitelmat on lyöty lukkoon, hotelli Turusta varattu Muumimaailmavierailun ajaksi, päätetty autonvuokrapäivät ja sovittu siskon ja parin ystävänkin kanssa kyläilyistä :) Olispa jo heinäkuu!

Äidilleni tilasin muuten Kristan Villa Blanco puodista (<--klik!!) ihanan helmirannekorun. Äiti ilahtui tosi paljon ja tykkäsi korusta hirmuisesti :) Kiitos Kristalle vielä tätäkin kautta mukavasta ja helposta kaupanteosta ja nopeasta toiminnasta! Käykää ihmeessä kurkistamassa Kristan sisustuspuotiin ja huomatkaa myös, että Krista arpoo kaikkien toukokuun aikana tilauksen tehneiden kesken yhden kauniin, omavalintaisen helmirannekorun!

Huomiselle Isänpäivällekin on yllätykset jemmassa ja Peipposen kanssa aiotaan viedä isille aamukahvi sänkyyn. Mulla on huomenna iltavuoro, saavat isi ja Peipponen viettää iltapäivän ja illan keskenänsä :)

Oikein mukavaa helatorstaita (??) kaikille tänne kurkistaville!

Terkuin Liisa

tiistai 15. toukokuuta 2012

Tunnustellen ja haastellen

NYT otan vihdoin itseäni niskasta kiinni ja käyn käsiksi viime aikoina blogiini tipahtaneisiin tunnustuksiin ja haasteisiin!

Ihan ensiksi iso KIITOS niistä kaikista! Tunnustuksista tulee aina yhtä hyvä mieli ja haasteitakin on kiva tehdä!

SisustEllen -bogista sain jo aikaa sitten seuraavanlaisen haasteen: Jos sinulla olisi 500€ rahaa käytettävänäsi sisustukseen, mitä ostaisit tai mihin projektiin kotonasi sen käyttäisit??
Minä haluaisin tietää, miten Heidi, Oman kodin onnea-blogista käyttäisi virtuaalirahan :)

Mä maalauttaisin meidän keittiön kaapit ovineen! Ystäväni maalautti omansa pari vuotta sitten lähipaikkakunnan puusepällä ja maksoi lystistä (hionta ja maalaus, vanhojen vetimien reikien tilkkaus) 400€. Todennäköisesti pimeänä...Vaikka puusepän työ nyt maksaisi jopa vähän enemmän kuin silloin, käyttäisin tuon virtuaalirahan siihen, maksaisin itse enemmän kuin mielelläni uudet vetimet, uuden hanan jne. keittiöömme, kunhan saisin sen valkoisen maalaiskeittiön :)
Laitan kuvan kodinhoitohuoneestamme, jossa seinillä meidän vanhan, siis edellisissä kahdessa asunnossa olleen, keittiön seinäkaappeja... Tässä on vähän sitä flairia, jota tahtoisin meidän keittiössäkin enemmän olevan!


Heliltä Valkoista Harmoniaa -blogista sain seuraavan tunnustuksen, johon kuuluu mm. kertoa 7 satunnaista faktaa itsestään. Sekä kiittää tunnustuksen antajaa. Kiitos Heli, olen otettu!


Tämä kuuluisi myös jakaa 15 blogiin, mutta koska se tuntuu kiertäneen niiiiin monissa lukemissani blogeissa, annan sen nyt vain parille uudemmalle tuttavuudelle. Jos joku muu tämän haluaa tästä mukaansa lisäksi napata, niin saa ottaa! Muussa tapauksessa...

Olkaas hyvät,

Johanna, Elämää ja Vaahtokarkkia
Erica, Erican vaaleita unelmia
SisustEllen-blogi

Maijalta, Minilace-blogista sain myös ihanan tunnustuksen, johon kuuluu ylläolevan tapaan kertoa 7 faktaa itsestään. Tätä en nyt laita sen kummemmin erikseen eteenpäin ja menen muutenkin sieltä, mistä aita on matalin, eli yhdistän näiden kahden tunnarin faktat ;)
Kiitos kuitenkin Maija hirmuisesti, tästäkin tuli tosi hyvä mieli!



Nyt niihin faktoihin, joita olen taas miettinyt pääni puhki...mahdankohan saada 7 edes hiukan kiinnostavaa asiaa kasaan ;)

1. Hoidan aina kaiken viime tingassa. Jos saat minulta vaikkapa synttärikortin oikeana päivänä, on tapahtunut ihme. Ja kun saat kortin 1-2 päivää myöhässä, kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö olisi muistanut tai, ettei asia olisi minulle tärkeä. Olen vaan auttamaton saamaan mitään tehtyä HYVISSÄ AJOIN! 

2. Ykköskohdan huomioonottaen on ihme, että Peipponen syntyi 13 päivää etuajassa. Syynä lienee se, että olen täydellisen malttamaton. Odottaminen on mulle yhtä tuskaa... Puhumattakaan raskausajasta, jolloin odotin elämäni hartainta toivetta!

3. Mulla oli ennen hirveä määrä neurooseja ja outoja tapoja... Olen tainnut päästä niistä aika hyvin eroon iän myötä... Tai sitten niistä on tullut niin normaaleja juttuja, etten edes enää tajua niiden outoutta. 

4. Yksi neuroosi kuitenkin mainittakoon... WC-paperin on tultava rullan yläpuolelta. Ennen käänsin jopa kylässä/ ravintolassa/ lentokoneessa rullan "oikeinpäin", jos paperi tuli alapuolelta. Nykyisin olen oppinut neuroosista siinä määrin eroon, että annan rullan olla kylässä ;) (suuren itsensä kanssa kamppailun tuloksena...)

5. Pyysin mieheltäni äsken apua näiden faktojen kirjoittamiseen...

6. Mies sanoi, että koska haluan aina miellyttää muita ja tehdä toisille hyvää, unohdan siinä samalla itseni ja oman hyvinvointini.

7. Tuntui jotenkin hyvältä kuulla tuo mieheni suusta, siis otin sen kohteliaisuutena ;) mutta sanoin heti miehelle, että äh, minähän olen maailman suurin egoisti! Johon mies, että no, joskus kyllä, mutta välillä täytyykin olla...

Huh! Tämä oli todella ponnistusten takana! Mieleen tuli vain juttuja, jotka olen kertonut ennenkin näissä tunnustuksissa... Paljastettakoon vielä, että koko muu postaus on ollut jo tovin valmiina ja nuo 7 kohtaa ovat tässä loistaneet tyhjyyttään... Täytin ne siis viimeisenä... Nyt klikkaan suoraan 'julkaise' -painiketta ;)


Ihana Mia, Willa Olivia -blogista heitti mulle seuraavan tunnustuksen :)
Vaniljaisen Liisa on niitä ensimmäisiä blogituttavuuksia, joita minulla oli. Kaunis koti, ihania löytöjä ja ennenkaikkea ihana Peipponen:)
Kiitos, Mia!


Tehtävänä on vastata muutamaan blogia koskevaan kysymykseen...

1. Koska aloitit blogisi?

Tammikuussa 2011, muutaman kuukauden mietinnän jälkeen, Villa Blanco -blogin innoittamana. Jännä  tämä blogimaailma, sillä Villa Blancon emännästä, blogihengettärestä ja nyttemmin myös ihanan Villa Blanco -nettipuodin pyörittäjästä, Kristasta, on tullut ajan mittaan ystäväni ja odotan jo innolla ensimmäistä face to face -tapaamistamme kesällä!

2. Mistä kirjoitat, mitä blogisi käsittelee?

Pääaihepiiri käsittelee sisustusta ja kaikkea sihen liittyvää, kuten tuunauksiani, kirpparilöytöjä, kodin muutoksia jne. Kotimme ohella raotan verhoa myös elämäämme, postaan välillä ruuista tai leipomuksista, reissuistamme ja retkistämme, arjesta ja juhlasta...

3. Mikä tekee blogistasi erityisen muihin blogeihin nähden?

Tämä on minun blogini, kirjoitan meidän kodista ja elämästä, omalla tyylilläni, julkaisen kuvia, jotka nekin ovat minun näköisiäni... Se tekee blogistani mielestäni omaleimaisen, ei kuitenkaan sen parempaa kuin toisetkaan blogit :) Jokainen blogi on kirjoittajansa näköinen ja siksi, omalla tavallaan, erityinen!

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?

Sain pistoksen aloittaa oma blogi, kun oli jonkin aikaa seurannut Villa Blanco -blogia. (Hih, Kristalta tuli just meili <3 ) Sisustus on ollut intohimoni jo useita vuosia ja nyt halusin alkaa ensinnäkin taltioida kotimme sisustuksellisia muutoksia konkreettisesti, kuvien ja tekstejen kera, päiväkirjan tapaan, kuten niin monet muutkin ;) ...mutta myös "esitellä" niitä ihmisille, joita nämä jutut kiinnostaa. Saada siten myös kannustusta tekemiseen. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, että blogini kiinnostaisi niin monia!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Blogissani sinänsä en mitään. Se kehittyy mielestäni kuin itsestään ajan myötä... Noh, ehkä nyt olisi taas aika uudelle banner-kuvalle ;) Toisaalta haluaisin kertoa toisinaan enemmän itsestäni, sillä niin monet "blogiystävät" tuntuvat ihan oikeilta ystäviltä :) Ja toisaalta kuitenkin pelottaa, että paljastaan itsestään liikaa täällä netin syövereissä...
Viime aikoina en ole ehtinyt viettää aikaa niin paljon muissa ihanissa blogeissa, saati jättää kommenttia yhtä usein kuin ennen, ja se harmittaa. Syynä varmaan sekin, että uusia ihania blogeja syntyy kuin sieniä sateella ja blogilista on kasvanut vuodessa melkoisesti ;) Myös oma postausväli oli tuossa välillä vähän pitkähkö ja sitä olen yrittänyt työstää nyt taas vähän tiheämmäksi. Kevään ja kesän myötä täällä kotona onkin taas tapahtunut enemmän :)

Tämä tulee jakaa viiteen ihanaan blogiin... Ojennankin sen seuraaville blogeille, joiden kirjoittajista on tullut "jotenkin läheisiä" matkan varrella. Uskon, ja ainakin toivon, että nämä naiset blogiensa takana tietävät, mitä tarkoitan :)

Anskulle, Villa Hoviin

Pepille, Mummun huusholliin

Kirsille, Tää ois tän kotiin

Maanvaivalle, Hyvää ja kaunista -blogiin

Sadulle, Aseman laidalle

Ihania blogeja ja blogiystäviä on kyllä useita muitakin, mutta pysyin nyt tuossa viidessä "sääntöjen mukaan", sillä johonkinhan nämä on rajattava, ettei ihan karkaa mopo käsistä ;)

Elämää ja Vaahtokarkkia -blogin Johannalta sain vielä kivan haasteen, johon kyllä palaan toisella kertaa, sillä nyt lyö aivot tyhjää pikkuhiljaa... Kiitos siitäkin kuitenkin! Innolla otan haasteen vastaan ja se on jo kovasti mietintämyssyssä muhimassa!

Olen yrittänyt linkittää kaikki mainitsemani blogit, eli blogin nimeä klikkaamalla pääset ko. blogiin, kuten myös Kristan nettipuotiin!

Toivottavasti en nyt unohtanut yhtään tunnustusta tai haastetta... Jos näin on kuitenkin päässyt käymään, niin pahoittelen! Ravistaa saa ;)

Laitan loppuun vielä muutaman kuvan olkkarin suuresta kaapista tilbehööreineen, kun se "ympäristöineen" koki tänään pienen muutoksen...
Piti ensin vaan extempore vähän muuttaa asetelmia sen päällä, mikä johti siihen, että taulut sen yläpuolelta lähti kaappiin, mikä taas johti siihen, että piti löytää jotain tilalle...
Ja siinä sitten meni samalla uusiksi myös eteisen -ja vähän tuulikaapinkin- taulut ja ompelukoneen päällys... Noh, tässä niitä kuvia!










Nyt siirrytään eteiseen ompelukoneen äärelle...





Kauheasti on kaikkea kivaa tiedossa lähiajoiksi, lisää ystävien vierailuita, pieniä tuunauksia ja kodin muutoksia, unohtamatta kesälomaa Kotosuomessa! Myös parilta blogiystävältä on tilauksessa jotain ihanaa sekä itselle että kotiin... Äidilleni lähti tänään postissa Villa Blancosta pieni yllätys...Toivon hartaasti sen olevan mieleinen!

Nyt nukkumaan, mieskin tuli juuri iltavuorosta. Edessä pari yhteistä vapaapäivää, luksusta arjen keskellä :)

Terkuin Liisa